Lasten liikuntaharrastusten hintojen viime vuosien aikana tapahtunut huima nousu on puhututtanut valtakunnallisesti niin tutkijoita, päättäjiä kuin harrastusten maksajiakin – eli vanhempia ja perheitä. Emme voi rakentaa kestävää lasten ja nuorten liikuntakulttuuria, jos vain hyvin toimeentulevien perheiden lapsilla on varaa liikunnan harrastamiseen. Ongelma on todellinen, ja sille pitää tehdä jotain. Näin alkajaiseksi Helsingissä tätä pulmaa on helpotettu EasySport-toimintamallin avulla. Ilman sujuvaa ja saumatonta yhteistyötä opetusviraston sekä helsinkiläisten urheiluseurojen kanssa mallin lopputulos – eli ilmaiset ja hyvin edulliset liikuntaryhmät – eivät toteutuisi.

Tässä mallissa toiminnasta vastaava ohjaaja ei jää ilman ansaitsemaansa palkkiota, mutta muut ylimääräiset kulut on voitu karsia minimiin. Toiminnan ohjaamisesta vastaa siis sama, urheiluseurasta tuttu ohjaaja tai koutsi, joka ilta-aikaan valmentaa lapsia urheiluseuran joukkueissa ja ryhmissä. Emme voi kylliksi kiittää kumppaneitamme, jotka ovat lähteneet mukaan toiminnan toteutukseen ja panoksellaan varmistaneet, että kaikilla lapsilla on mahdollisuus osallistua itseään kiinnostaviin liikuntaharrastuksiin.

 

Lue lisää liikuntaharrastusten kustannuksista:

Liikuntaharrastusten kustannuksista: http://www.liikuntaneuvosto.fi/files/290/www_Sosioekonominen_tausta_ja_lasten_liikunta_2103.pdf